Tänään, Jaakon päivänä, on aika kirjoittaa taas, sattumalta. Ajattelin keväällä, kun aika on juossut kuin jänis, että otetaanpa työn alle tämä polkupyörien vuokrausjuttu, RetroRide! Että aika kuluisi hiukaan nopeammin...
Siinä en ollut väärässä; on vain vaikea löytää soveliasta termiä ajankulun mittaamiseen ja määrittämiseen. Mutta en valita, itsehän valintani tein. Tänään syntyi kuitenkin jotakin valmista. Aletaampa purkaa asiaa hiukan takaperoisesti. Ensimmäinen kuva.
|
Kyllä se on noin. Taustalla on Karjalan talo. Kävin siellä syömässä männäviikolla. |
|
Vielä taaempana on Pielisjoen linna. Toiseen suuntaan, on Ilosaaren laguuni. Ja sen takana on Suvantosilta.
|
En kuvannut aivan laguunin kärkeä, koska siellä oli joukko elämäntapaintiaaneja |
|
|
Oli siellä sorsapoikuekin. Istuskelin penkillä rauhallisen tuokion. Sain kotosalla päähäni ajatuksen, että kun tämä Jopo projekti on nyt valmis, niin polkaisen sillä kaupungille ja uin Ilosaaressa.
|
Sorsaemo ja poikanen, neljä muuta meni jo veteen. Juteltiin tovi, ankkojen kielellä. |
|
Itsestäni en kuvaa saanut. Vesi ei lopultakaan ollut kovin kylmää, vaikka epätieteellisen seuran hemmo kylmän kiven kolera-altaasen molskauttikin. Nyt vedet alkavatkin sitten lämmetä, lehtitietojen mukaan.
|
Taustalla Karjalan talo, missä toimii nykyisin ravintola Kerubi |
Kuvatkoon uikkarit ja pyyhe Jopomiestä. Mennyt mies, postimies, uusi kuosi, uudet kujeet.
|
Ekotop Jopo, sieltä Jopojen parhaasta päästä |
|
Jopo projekti on siis valmis. Tuuninkia vaativaan makuun. Schimano PPS kolme vaihdetta, alla paksut Suomi Tyres Mount & City 26" renkaat, pehmeä, jousitettu satula. Korkea Jopon ohjaustanko. Aivan pysty ja rento ajoasento.
>Nyt on niin, että tämä elämäntapajopoilija meinaan nukahtaa koneen ääreen, ei muutakuin: Palataan!<