sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Jopo 1968 projekti

Jopon matka Kainuusta Joensuun kautta Helsinkiin. Yhytin tämän metallinpunaisen Jopon Torilta, ja nouto tapahtui työmatkalla viime vuoden lopulla Kajaanista. Pyörään oli vaihdettu Tunturi Ponin etuhaarukka ja alkuperäisen juotetun tangon 22mm ydinputki ei siihen ollut sitten sopinut. Vähän tursastelua ja siinähän se sitten jökötti. Muuten hyväkuntoinen pyörä.


RetroRaidissa on tänä vuonna 22" orkkis Jopoja niukanlaisesti. Tämä projekti on sitä paikkaamaan. Otin pyörän työn alle Juhannuksen alla ja ne kylmät päivät siinä sitten menikin. Alakuvan vaiheeseen pääsemiseksi on jo tehty lujasti töitä. Osat sinänsä lähtivät irti helposti, koska tätä pyörää on huollettukin. Ainoastaan epäsopiva etuhaarukka teetti enemmän työtä.


Etuhaarukaksi löytyi liekö alkuperäinen Jopon tarvikeosa. Haaraosa on samanlainen kuin orkkisosa, mutta alapään kiinnitykset poikkeavat Helkaman tekemistä. Hionta ja maalaus metallinpunaisella.


Poljinkammet ovat 155mm pitkät ja vinot; oikenevat kuitenkin helposti. Takanapa on hyväkuntoinen. Ratas on kierrekiinnityksellä ja se teetti sitten ylimääräistä työtä ja päänvaivaa. Alkuperäisen 16 hampaisen tilalle kun ei ollut kuin laittaa 19 hampainen. Siinähän sitten välitykset muuttuvat aivan liian kevyiksi 44 hampaiselle eturattaalle. Niinpä tuo kuvan 46 hampainen tuli kehiin.


Tuossa on muutama ylimääräinenkin osa. Positiivinen yllätys oli, kun koko tekniikassa oli vain kaksi vaihdettavaa laakerikartiota. Vasemman jalan poljinkeskiön kartio  ja vetäjän kartio. Rasvanäppihommia.


Navat auki. Kaikki laakeripinnat hyväkuntoiset.


Ja takaisin läjään. Eturengas oli Nokian M&C, takarengas vanha Golden Boy, aika hyvä rengas kiinalaiseksi.

Haarukka ja poljinkeskiö paikoillaan. Jopo-tarrat ovat hiukan ränsistyneet ja näyttäisi siltä, ettei tässä ole ollut Laatutakuu-leijonanpäätarroja ollenkaan.

Hattuprofiilin vannekehät ovat huippukuntoiset 46 vuoden ikäisiksi ja aivan suorat.

Alkuperäiset ensiasennusrenkaat SL-35:t menossa paikoilleen. Aidon Jopon ainoat oikeat päälirenkaat. Nokia nimi muuttui Ekotopiksi.

Sisärenkaiksi en kelpuuttanut uusia, vaan laitoin vanhat Nokialaiset lyhyellä tapilla ja profiiliprikalla.

Ekotopin Retrot asettuivat nätisti vanteille ja Jopon sai jalkeille.

KuntoJopo on vuodelta 1967. Polkimet näyttivät hyviltä, mutta toinen akseli oli vino. En kelpuuttanut.

Voi tuntua joistakin vähäpätöiseltä asialta, mutta ihminen voi olla onnellinen näistä uusista orkkis 6 mm ruuveista.

Ostin tämän harmaan Basta Basic-lukon aika kovalla rahalla. Näyttää melkein orkkislukolta. Näitä on asennettu hetken aikaa niihin jäänsinisiin 22" Jopoihin 2000-luvun puolivälin tietämillä. Erittäin harvinaisia.
Ensimmäinen koeajo, ja samalla työmatka, 1968 Jopolla. Panosvöinä oli valkosivurenkaat Imatralle ja Kauniaisiin, Jopoilijoille, terveiset sinne!

Projekti on valmis suunnitellussa aikataulussa. Kaikki pelaa ja poljento on kevyt. Syytä tyytyväisyyteen on. Huomenna junakyydillä Helsinkiin ja Kamppiin. Vuokrattavaksi.

Huljakka kyyti! Tämä on kai Hra 47, kun tämä on 47:s kirjoitukseni, tekijänoikeudella.


Nyt ollaan RetroRide! Jopo vuokraamossa. Ihmiset ympäri maailmaa olivat katsoneet netistä, ja halusivat ajaa ainutlaatuisella suomalaisella design-pyörällä. Levyrunkoisella retro-Jopolla. Sen tarjosi vain Ekotop. Nämä mukavat matkailijat olivat Australiasta. Muunmuassa El Pais kirjoitti Marimekosta, Eero Rislakista ja RetroRidestä!(Jopo).


Toisinaan puhun sisaraluksesta. Tässä on pikkuveli(1970).

-68 on vielä tässä kuvassa. Tämä Jopo löysi arvoisensa kodin. Hyvä niin, ja se oli tarkoituskin.
Nyt eletään elokuun puoliväliä 14.8.14, hyvä ja tärkeä päivämäärä, viimeisiä parhaita Ekotop-Jopoja on kaupan.

1968 rumilus
Tämä 1968 aihio tuli ikäänkuin työn alle kaupan yhteydessä loppukesästä 2013, kun vuokrattiin ja myytiin Jopoja Helsinginkadulla Kalliossa.

Sama Jopo 1968 kuin yllä
Mittava entisöintityö ja teos on ilo silmälle. Ulospäin ei ole vaihtunut muuta kuin kissansilmä alkuperäiseen malliin.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kuopio-Jukola 2014

Upea kisa, ja voitto tuli kotiin! Muutamia kuvia ja video startista!






















































Ranskan Tero leimaa viimeisen rastin ja painelee votttajana maaliin!


Venlojen viesti.











perjantai 6. kesäkuuta 2014

Jopo - RetroRide! - Bike Rental 2014

Noin. RetroRide! on polkaistu käyntiin. Räppänä avattiin Puolustusvoimien Lippujuhlapäivänä 4.6.2014. Tämä päivämäärähän tulee ylipäällikön Carl Gustav Emil Mannerheimin syntymäpäivästä, noin kertaukseksi.
Tänään, 6.6.2014 Normandian maihinnousun 70-vuotis juhla(?)päivänä, haluan kertoa kokemuksistani kuvien kera.

Polkupyörävuokrauksen käynnistäminen, noin lennosta, on jonkinmoinen homma. Etenkin kun kalustona on jo markkinoille saatettu pyydysarmeija. Mistä sivumennen sanoen on muodostettu valiojoukko. Ylläoleva teksti antaa muistuman Pentti Kirstilän johonkin upeaan romaaniin. Se jaarittelusta.


Helsingin Kamppiin, Baanan välittömään läheisyyteen tuotiin parissa erässä näitä upeita Suomalaisia luomuksia, Jopoja. 60/70- ja 90, 00 sekä -10 luvuilta. Tuommoiset jääkäriprikaatin jalkaväkijoukkueen verran. Tuo vertaus ihan piruuttaan. Jaarittelusta ei näköjään pääse hevillä irti. Yritetään.


Alkaa tuntumaan, että parempi on lähteä kelaamaan asiaa takaperin. Tässä kuva, kun läksin. Siellä se siintää, pyörävuokraamo Runeberginkadulla. Piha on aika autio, kun Sveitsin ja Ranskan pojat läksivät Jopoilemaan. Aika lennokas aloitus.

12-14 tuntisiin päiviin sopi paljon Jopoilua. Halusin etsiä hyviä mestoja ja kuvakulmia; tunnelmaa. Voi olla, että joku vähän ihmetteli, mitä tuo karpaasi makoilee pitkin pituuttaan ja ojentelee käsiään kohti Jopoja.


Tuo baana on muuten hemmetin liikennöity väylä tiettyihin aikoihin, ei sinne sovi kameran kanssa sekaan. Jos autoliikenneväylillä vallitsisi samanlainen liikennekulttuuri kuin Baanalla; se olisi upeaa. Kuvassa on 22" Phoenix Kombi HalooHelsinki! logolla.


GateGuard, tai XXX-Jopo, tai Iceman, katoaa melkein Baanan seinään. Ranskan poika liked that.


Suomi-tyttö on taas katsonut silmät kiiluen tämän Ekotop-tuunatun Jopon perään.


Niin kai. Stubid is, as stubid does. -Forrest Gump-
Päätetään nyt tämä tähän tällä erää. Aasinsiltaan Omaha Beachille. Syvä kumarrus ja kunnioitus kaikille siellä olleille.

Tänään, 5.9.2014, on hyvä päivä päättää tämä blogi. Tiesittehän, että venäläisten aseet vaikenivat 70 vuotta sitten kello 7.00. 20 suomalaista sotilasta menetti henkensä viimeisen päivän aikana, 79 haavottui. Suomalaiset lopettivat vihollisuutensa aamulla 4.9.1944.

RetroRaidin viimeiset Jopo-vuokraajat tulivat Italiasta perjantai-iltana. Yrittäjä venyi palautuksen suhteen, kuten tavallista. Toinenkin kuva on, mutten sitä julkaise. Jopolla saa.

Antonello ja Dario Jopo Cruiserilla ja Jumbolla, viimeiset Retroraiderit

Tämä viimeisen myyntipäivän Jopo lähtee jenkkeihin.

Jopo 1970

4.6.2014 avattiin siis ovet. Tasan kolme kuukautta myöhemmin 4.9.2014 myin viimeisen RetroRaid-Jopon kaimalle. Rahat ja tavara vaihtoivat omistajaa 5.9.2014 aamulla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos.

Viimeinen mohikaani, RetroRaid-Jopo by Ekotop