Suunnistajan näköinen mies

Kuulin tuon otsikon mukaisen kuvauksen itsestäni tuossa kesällä. En noteerannut sitä mitenkään, oli kai jotain muuta miettimistä ja keskittymistä. Ei silti, itsestään kuulee lopultakin aika harvoin arvosteluja tai arvioita; ainakaan positiivisiä.

Jukolan viestin kaikki rastit

Tuo kuitenkin palasi mieleeni päivänä muutamana. Pidän rikosromaaneista, ja Matti Rönkä on yksi näistä kirjailijoista. Röngälle oli aikanaan joku kapiainen sanonut intissä, että siinä on tappajan näköinen mies. Ja siitä löytyi nimi kirjalle ja televisiosarjalle. Viktor Kärppä eli Viktor Nikolajevits Kornostajev on sympaattinen hahmo, minkä Samuli Edelman hienosti tulkitsee. Tästä siis tuo unohduksissa ollut luonnehdinta palasi mieleeni.

Hymyilytti. Jos minä jotakin haluaisin olla, niin suunnistajan näköinen mies. En tuota ole koskaan oikeastaan edes ajatellut, että mitä haluaisi olla. Ja mitä tuo luonnehdinta sitten ikinä tarkoittaakaan. Enää ei sitten tarvitsi ollakaan, muuta kuin suunnistaja. Parastahan tuossa on, ettei se määritä, onko hyvä tai huono, pitkä tai paksu. Jos on suunnistusvermeet päällä, kompassi kädessä ja iltarasteille menossa, niin oletus on aika selvä. Jos tuota luonnehdintaan omasta mielestä avaa, niin suunnistaja on enemmän hoikka, melkeimpä laiha. Liikkuu liukkaasti ja määrätietoisesti metsässä. Eilen Pesussa oli yksi kaippari suurinpiirtein farkut jalassa ja kauluspaita päällä. Eihän siinä mitään, hoikka mies, mutta vähän hapuilevaa näytti olevan, vähän niinkuin väärään paikkaan eksynyt. Toissapäivänä taas joukko mamuja eksyi metsään molottamaan; onneksi kuulin sitä vain hetken. Iltarasteilla on yksi kaippari, mitä sanon vuorikauriiksi, omassa mielessäni. Se tulee takaa nopeasti, äänettömästi, ja hetki vain, se on kadonnut, tai jo kaukana. Mitkään jyrkät vastamäet eivät pidättele; juosten katoaa. Merkillistä, mutta minä en sanoisi tätä ensimmäisenä suunnistajan näköiseksi mieheksi, vaikka se suunnistaja täysiverisesti onkin. Ehkä se onkin se kauris.

Oli miten oli, pidän suunnistuksesta yli kaiken. Kun oikein mietin, niin niukasti niitä on, luonnehdintoja. Tarkkaan ottaen, kolme on matkalla takkiin tarttunut: Luotettavan näköinen mies. Hieno mies. Suunnistajan näköinen mies. Ne toisensuuntaiset, ovat onneksi tainneet unohtua.

"Useasti, asiat ovat niin, kuin miltä ne näyttävät" JHa

Omakuvia on aika vähän, ja tämäkin taitaa näyttää humanoidilta

Tuo yläkuvan varjomies on aika pitkälti suunnistajan näköinen mies. Katse käväisee kompassissa, kartta ja emiitti toisessa kädessä; kohti määränpäätä.

Maahisen potku pohkeeseen

Pääsin Lieksaan Märäjälahteen suunnistamaan. Kerran aikaisemmin tänä kesänähän siellä jo olin hiukan haasteellisissa merkeissä. Nyt homma heilui kompassin tahdissa. Toinen virhe tuli, kun läksin kiertämään vaaraa väärään suuntaa. Eihän siinä mitään; saipahan mennä ilman apuja tai häiriöitä: taikametsää ja fittanin aurattua,  "hoidettua" aukkoa. Hyvin eteni, fiiliksellä. Toiseksi viimeisen rastin, lähteen, jälkeen potkaisi maahinen takaapäin pohkeeseen. Todellakin, kuin joku olisi heittänyt pesäpallolla keskelle pohjelihasta. Kaipa siinä kävi niin, että tallasin oksan päälle, mikä löi minua jalkaan. Pari kolme askelta alamäkeen, ja sattui niin vietävästi. Kilometrin verran maaliin. Tuskanhuutojen saattelemana kohti siltarastia, -mikä tuntui olevan vaikea monille-, muttei minulle. Oikeasti ihan helvetin pelottava paikka, minullekin. Ajattelin sen kohdatessa, tulevani kuvaaman sen session jälkeen, mutta kyllä se jäi. Huumoriahan siinä oli. Siitä maaliin oli satojen metrien mittainen loivahko ylämäki. Tuskan hikeä säästääkseni käännyin selkä menosuuntaan, ja sillä mentiin. Tuumasin ohittavalle kovalle suunnistjalle: oletko ennen nähnyt takaperin kulkevaa suunnistajaa? Uutta tuntui olevan...

Tässä kärvistelen, ottaa kaaliin, kun en päässyt tänään moottoriradalle. Enkä taida päästä Kerolankankaallekaan. Mutta näiden kartat hommaan, ja käyn ne itsekseni. Tein töitä veepeessä, ja tokenen. Ai kun minä kaipaan sitä kuvaa siitä skottityylisestä junasillasta, minkä vuolas, kivikoinen joki alittaa...Kaukaa taas palaan joelle kerran...vaan vie ei se mua mukanaan.
Laskeskelin, että tämä erikoinen tapahtuma, oli tämän vuoden 70. suunnistus.

Jopo Tour

Jopomarkkinoiden viimeinen vimpaus 70-luvun puolivälissä.

Joensuu Jukola 2017

Pitkästä aikaa Jukolaan juoksemaan. Vaikka olin ensimmäisenä ja ajoissa paikalla, koko hommaa leimasi kiire. Milloin lähtöä katsomaan, milloin mitäkin. Eipähän siinä mitään, aika ainakin kuluu nopeasti.
Ns. housut kintuissa läksin. Kengät kunnolla solmimatta, Sports Trackerkin valmistelematta. Rauhoittumatta, valmistautumatta, lentoon. Mitäpä muuta voisi odottaa helpolta ensimmäiseltä rastilta kuin hässäkkää.

Upea hässäkkä ensimmäisellä rastilla

Juoksin pikkuisen sivuun, katsoin rastin: ei ole oikea numero, etsin ja ihmettelin, palasin ja otin uudestaan, katsoin toisenkin rastin, ei ole oikea, perhana, etsin ja palasin. Epätoivoista, ja sitten. Saakeli se oli 159. Niin, etsin väärää numeroa, mitä ei ole olemassakaan kuin loppupään rastilla lähettyvillä. Upeaa, matka jatkui. Tuli vielä yksi pieni suunnistusvirhe, mutta muuten homma meni oikeastaan hyvin. Puolet tuosta ajasta liikuin käytännössä yksin, loppupäähän alkoi muodostua sumaa, jonoja.

Koko kierros, 5. osuus

Kokemus oli hieno. Huomenna on mukava palata Jukolaan. Ajattelin juosta nyt 4. osuuden.

Mä putoan...

...uniin kauneimpiin, hetkiin menneisiin...
Yölinnun kappale on kaunis, puhutteleva, kaihoisa.
Minä putosin, jäihin sukelsin.

Pallosalama?

Meillä on nyt pitkä kevät. Päätin taannoin testata mökkimaisemia tukikohtana työssäkäynnille. Menneellä viikolla tuli tilaisuus. Työt ja harrastukset olivat sopivasti samalla suunnalla. Tiistaina suunnistukset olivat mökkimaisemissa. Toissa kesänä sinne mentiin soutuveneellä, viime kesänä maastopyörällä, herroiksi. Juostenkin olisi päässyt. Nyt sitten autolla. Tartuin haasteeseen, oletuksien varassa. Ei olisi pitänyt. Tulos ei ollut huono, mutta en ollut tyytyväinen. Lopultakin outo maasto on parempi. Lähin rasti oli noin rantasaunan kohdalla vastarannan nyppylällä Tarjottimesta etelään. Taisi muodostua parhaaksi rastiväliksi, ihme kyllä.

9. rasti n. 500m eteen

Yläpuolen kuva kertoo jotakin keväästä ja kesän tulosta. Lopultakin, viihdyin hyvin mökillä pakkasesta, lumisateesta, ja kylmästä kylvystä huolimatta, tai sen takia. Kokeilin näet jalalla, onko jo aiemmin sulaaneen kohdan jää vahvaa. Laiturin sivulla oli, päädyssä ei ollut. Jalka painui jään läpi ja tasapaino meni. Mikäs siinä, vanha ja kokenut ryömijä ja kiipeilijä. Varsi kääntyi lennosta, ja putosin. Kädet kainaloita myöten laiturille. Sen verran kerkesin ajatella, etten välttämättä pääsisi ylös murtuvaa jäätä vasten, tai että aikaa siihen ei olisi paljoa.

Miehen mentävä reikä

Löin vissiinkin kädellä tuonne takavasemmalle. En kuitenkaan kokenut laiturille nousua kovin vaikeaksi; raskaista vaatteista huolimatta. Vesi kun on niin tuttu elementti. Kylmä iski vasta terassilla. Äkkiä rytkyt pois, ja onneksi sauna oli lämmitystarkoituksissa lämmin. Ei siis heikkoakaan. Kaikenlaista rojuahan siellä taskuissa oli. Lompakko povarissa rintakehän tasalla sai vain vähän vettä. Kamera sai eniten.

Heti uiton jälkeen

Ihme kyllä sain otettua tuon yläpuolen kuvan heti uiton jälkeen. Sittenhän kamera rupesi sekoilemaan. Parempi niin. Kai miehen on hyvä ainakin kerran pudota.

Uusi aamu.

Pitkät varjot vaaran takaa, pakkasaamussa

Työpäivä, ja kuntosuunnistus nyt Pärnävaaralla. Olin maltillinen. Ei ainuttakaan virhettä, ei haparointia, hyviä reitinvalintoja. Paljon porukkaa, kylmä ja tuulinen keli. Vauhtiakin oli. Börje veti pohjat, ja vertailuna siihen, tiesin, etten kaukana ollut. Se oli mukavaa. Kaikki mukava loppuu aikanaan. Paskasakki tuli huutamaan ja karjumaan seuraavana aamuna; paikkaan, missä olin kuullut kaksi vuorokautta käytännössä vain linnunlaulua. Siitä käytiinkin sitten ihan keskustelua, hedelmätöntä, kuten paskasakilta voi odottaakin. Mutta elämä jatkuu.

Niin. Putoanko? En, minä en putoa, kyykyssä saatan käydä, mutta jaloillani seison. Voisin tästä jatkaa toista aihetta sivuten, kun asiaa on, mutta pannaan hautumaan.

Mauno Koivisto 1923-2017, kansallinen suruliputus 13.5.2017

Harvinainen tilanne. Liputus kolmena päivänä peräkkäin. Suomalaisuuden päivä, Mauno Koiviston suruliputus, äitienpäivä. Lieköhän koskaan ollutkaan?

Mauno Koivisto haudattiin valtiollisesti helatorstaina 25.5.2017. Katsoin sen suorana netistä. Komeaa, arvoista. Helsingissä oli ihan vihreää. Sitä voi verrata vaikka tuohon yläpuolen kuvaan. Täälläpäin helatorstaiviikolla tulivat vasta silmut koivuihin. Ja sitten, hautajaisten aikoihin ukosti.

Tunturi Poni projekti

Tulossa.

Upea metallinvihreä

Kevään korvalla 5.3.2017

"..lainatuin lausein me puhumme vapaudesta...", lauloi tai lausui joku. Mutta koska olen kevään lapsi, katsoin asiakseni lainata otsikon merkkimiehen plokista. Suuri suomalainen uutinen tänään. Päivä jää historiaan ja antaa merkityksen Kevään korvalle; nenän mallia, kuten Timo Soini sanoo. Joskus joku tekee väitöskirjan Soinismien vaikutuksesta suomenkielen rikastuttajana. Tänään on mukava huomata, että toimittajat kirjoittavat kilvan Timosta; jopa myönteisessä mielessä. Siitä hatunnosto ao. toimittajille. Tänään lumikenkäilin mökillä. Kuvina muutamia otoksia Pohjois-Karjalaisesta keväänkorvasta. Ai että minä pidän kevättalvesta ja keväästä.

Joku ehkä löytää Pärnävaaran ja Hoprinkallion

Mökin takana on korkeahko vaara. Kuva on lounaaseen, minne Kutseitti teki edessäolevan aukon, missä on ollut Vatasia liikenteessä. Vähän matkaa eteenpäin on jontka, mikä oli metsäisenä tavallaan jännittävä paikka.

Jontka vaaran kupeessa

Huomasin vähän myöhään tuon velipuolikuun. Vähältä piti, etten saanut samaan kuvaan ylilentokoneen ja sen viirun, puolikuun ja kelon.

Ykisnäinen kelo keskellä aukkoa

Veli puolikuu oli aikanaan mainio ohjelmasarja. Tänään ikuistin sen upeansiniselle taivaalle. Joku ehkä löytää sen myös ylläolevasta kuvasta.

Kasvava kuu; vasemmalta vaurastuu

Jontka ruokkii alapuolella olevaa kalliota. Taustalla Marita Taavitsainen laulaa kauniisti Andresta eli suomalaisittain Anterosta. Hiekkateihin on vielä matkaa. Toistaiseksi tallustellaan hangessa. Tuosta tulikin mieleen, niisk, Tallustaa, makkustaa... toisteli esikoinen lasten lorua; olikohan se muumijuttuja? Noin parikymmentä vuotta sitten sylissä tuossa seinän takana. Soittelin juuri äsken ja juttelin tulevaisuudesta.

Jontkan ura johtaa jäille

Jonkin verran luonto on kaunista lähikuvassa. Kuvassa froteeta, livenä kimaltelevia tähtiä.

Froteeta

Yksi suosikkipaikoista penskojen kanssa pääsiäisen tietämissä. Korkeuserot ovat suuret.

Jäämassiivi

Juupa juu, minä näin jäärouvan. -Pikku Myy-

Vähän alempana

Mikäpä siinä. Reitti palaa omalle manttaalille jäätä pitkin

Oma ranta, oma maa

Maailma on mahdollisuuksia täynnä.
Tein myös tänään drinkin, ainekset olivatkin jo valmiiksi hankitut. Napue, kansainvälisesti parhaaksi valittu drinkki.
Napue Gin, original Indian Tonic Water, jäitä, karpaloa, rosmariininoksa.

Tyylikäs asetelma

Ja valmis juoma. Mielelläni olisin laittanut omin voimin poimittuja karpaloita, mutta siellä Paskalammella ei nyt viime syksynä käyty. Taustalla soi Yölinnun: Mä putoan. Mutta ei, minä en putoa.

Napue Gin tonic by Antti

Laitan tähän, jos onnistun, aasinsillan kautta. Vuodelta 1757.

Cora Munro, kaunis katse

Cora / Madeleine Stowe

The last of the mohicans

"Siellä ovat jo kaikki muut paitsi minä, Chingahgook, viimeinen mohikaani."

Palaan vielä otsikkoon. Timo sai kahdeksan päivän levon ja hyvän olon. 13.03.2017 klo 13.00 Suomen Uutisten sivut kaatuivat. Sieltä ei tullut mitään pikku läpsettä. Sieltä tuli oikein olantakaa. Kas kun kukaan pilapiirtäjä ei asiaa hoksannut. Olisi saanut hyvän kuvan runsaasti hikoilevasta ja solmiota oikovasta Timosta. Jussilla oli asiaa; toimittajat ja media putosivat persiilleen. Ja siellä hämillisinä haukkoivat henkeään. Maailma muuttuu.

Suomi 100, suomalaisen kulttuurin päivä

Läksin tänään töihin sinne mistä olen syntyisin; syvältä. Ekana törmäsin Kesä-Jussiin. Vaihdettiin muutama repliikki venäjäksi. Aloitin näet venäjänkielen opiskelun, opetan sitä myös vähän Kesälle. Ja eteenpäin-paitsi että unohtui! Tänään on liputuspäivä-eikun takaisin ja lippu salkoon. Se on tärkeää.
Käväisin siis parissa paikkaa töissä synnyinkaupungissani; se oli oikeastaan ihan mukavaa. Tänään mukanani oli ihan itse tekemäni eväät ja hyvin maistui. Mökin kautta kotiin. Matkalla oli tilanne: raktorimies töytäisi peräedellä ja linko ylhäällä vauhdilla tielle, siis käytti koko vastaantulevan kaistan omiin tarpeisiinsa, suuntaani ei vilkaissutkaan. Vähän viston näköinenhän se linko on tuossa vajaan metrin päässä päästä seitsemänkympin vahdissa. Enpähän kerinnyt tekemään yhtään mitään.
Onnin ja Sisun päivä.

Yksinkertaisen kaunista

Ylläoleva kuva on edelliseltä mökkireissulta, kun kävin lumikenkäilemässä tänä talvena ensimmäsien kerran. Käväisin katsomassa 3. ja 4. rastit edelliskesältä. Lenkin jälkeen puukiipijä ilahdutti vierailullaan. Useampi vuosi taitaa olla edellisestä käynnistä. ja mökin ostosta on nyt 15 vuotta.

Puukiipijä, vienoääni

Edellisellä kerralla se oli rantasaunan männyssä; nyt sisääntulon puissa. Teen vielä tänään suomalaista kultturia: ruskean kastikkeen.

Ruskea kastike

 Tuli tehtyä, ja syötyäkin; hyvää, sanoi Joose Keppilä.

1117, Minä, juoksija

Noin, vuosi vaihtui. Nyt minä olen yrittänyt. Se siitä.
En ole koskaan pitänyt lenkkeilemisestä, vaikkakin suunnistan. Viime kesänä 55 kertaa. Juoksemistahan se on. Onhan sitä juostu pesisharjoituksissa, intsissä ja missä lie. Mutta ja varsinaisesti, en muista koskaan käyneeni lenkillä. Ajattelin menneenä syksynä, kun suunnistuskausi päättyi, että alan lenkkeillä kohottaakseni kuntoa ja kestävyyttä. Kun kestävyysuintikin alkoi sujua, ja on sujunut jo pitkään, mukavasti. Mutta se on rata, ja se on monesti rasittavaa.
Mutta tänään korjasin tilanteen. Kävin lenkillä, juoksin noin 6 km. Yhtä kyytiä, kakistelematta. Ei ollut rataa, ei ollut ketään törmäilemässä eteen. Saa nyt nähdä, muodostuuko tästäkin intohimo. Jos, niin sitten varmaankin voin sanoa: Minä, juoksija.

Lenkkipolku

Olenhan minä juossut, vuosia, kymmeniä. Heräsin kuitenkin ajattelemaan, että miksi? Aikaa ei saa kiinni, se vain pakenee. Tuolla tavalla se voi kyllä pysähtyä äkisti. Sitä minä en tavoittele. Päätin hiukan löysätä, ja olla tekemättä niin paljon.
Sain vasta joulun jälkeen ostettua nastalenkkarit. Osin senkin takia lenkkeilyn aloitus siirtyi tähän päivään. Mutta olipa niillä Icebug Kajaneilla hyvä juosta.
Nyt olen juossut lenkillä monta kertaa. Se on mukavaa. Talvirastitkin alkoivat. Nyt on sitten myös kohde, minne juosta. Outoja, talvisia polkuja. Sekin on mukavaa.

Oudon polun pää

Toisinaan on mukava juosta ilman päämäärää, sen tällä lenkkeilyllä olen oppinut. Senkin olen oppinut, että ei koskaan tiedä minne päätyy, tai minne polku johtaa. Tai mitä sieltä löytyy. Joskus on hyvä olla hukassa, valmiissa maailmassa.

Auringonlasku

Nyt ollaan taas yhtä talvirastia rikkaampi. Oli tässä kotikulmilla, ja siten tutuilla seuduilla, Rantakylässä. Lähtö oli kirjaston aulasta. Hyvin lähti; vauhdikkaasti. Keli oli mukava pikkupakkanen. Yhden koukun tein, toista minuuttia. Neljäs olin ja tyytyväinen. Uusi emittikin tuli käyttöönotetuksi. Teemu kävi sen Suunnistajan kaupasta. Tämähän alkaa näyttää hyvältä: kahdet juoksut ja molemmilla kerroilla tyytyväinen!

11.3.2017 päivitystä tänään aiheeseen. Nyt on takana puolitusinaa talvirastia. Ja niistä viidestä olen tullut tyytyväisenä maaliin. Nepenmäellä olin vähän väsynyt ja huolimaton; mutta se kasvattaa. Rasteilta ei oikein saa kuvia, mutta laitan muuta, näin Kevään korvalla.

Kevään korvalla

20.03.2017 talvipäivänseisaus. Tänään juoksin 10km, Sports Trackker on ollut muutan kerran mukana. Se on minulle rajapyykki. Toki Utran suunnistus oli matkoineen, mitkä myös juoksin, noin 11km. Viimeisimmät suunnistukset on olleet A-radalla, ja hämmästykseni oli suuri, kun Karsikossa olin kymmenes, vaikka en ollut ihan terässä flunssan kolkutellessa. Nyt se on ollut päällä monta päivää. Toivottavasti tokenee Kontiorannan suunistukseen. Lenkille en nyt ennen sitä lähde.