Suunnistajan näköinen mies

Kuulin tuon otsikon mukaisen kuvauksen itsestäni tuossa kesällä. En noteerannut sitä mitenkään, oli kai jotain muuta miettimistä ja keskittymistä. Ei silti, itsestään kuulee lopultakin aika harvoin arvosteluja tai arvioita; ainakaan positiivisiä.

Jukolan viestin kaikki rastit

Tuo kuitenkin palasi mieleeni päivänä muutamana. Pidän rikosromaaneista, ja Matti Rönkä on yksi näistä kirjailijoista. Röngälle oli aikanaan joku kapiainen sanonut intissä, että siinä on tappajan näköinen mies. Ja siitä löytyi nimi kirjalle ja televisiosarjalle. Viktor Kärppä eli Viktor Nikolajevits Kornostajev on sympaattinen hahmo, minkä Samuli Edelman hienosti tulkitsee. Tästä siis tuo unohduksissa ollut luonnehdinta palasi mieleeni.

Hymyilytti. Jos minä jotakin haluaisin olla, niin suunnistajan näköinen mies. En tuota ole koskaan oikeastaan edes ajatellut, että mitä haluaisi olla. Ja mitä tuo luonnehdinta sitten ikinä tarkoittaakaan. Enää ei sitten tarvitsi ollakaan, muuta kuin suunnistaja. Parastahan tuossa on, ettei se määritä, onko hyvä tai huono, pitkä tai paksu. Jos on suunnistusvermeet päällä, kompassi kädessä ja iltarasteille menossa, niin oletus on aika selvä. Jos tuota luonnehdintaan omasta mielestä avaa, niin suunnistaja on enemmän hoikka, melkeimpä laiha. Liikkuu liukkaasti ja määrätietoisesti metsässä. Eilen Pesussa oli yksi kaippari suurinpiirtein farkut jalassa ja kauluspaita päällä. Eihän siinä mitään, hoikka mies, mutta vähän hapuilevaa näytti olevan, vähän niinkuin väärään paikkaan eksynyt. Toissapäivänä taas joukko mamuja eksyi metsään molottamaan; onneksi kuulin sitä vain hetken. Iltarasteilla on yksi kaippari, mitä sanon vuorikauriiksi, omassa mielessäni. Se tulee takaa nopeasti, äänettömästi, ja hetki vain, se on kadonnut, tai jo kaukana. Mitkään jyrkät vastamäet eivät pidättele; juosten katoaa. Merkillistä, mutta minä en sanoisi tätä ensimmäisenä suunnistajan näköiseksi mieheksi, vaikka se suunnistaja täysiverisesti onkin. Ehkä se onkin se kauris.

Oli miten oli, pidän suunnistuksesta yli kaiken. Kun oikein mietin, niin niukasti niitä on, luonnehdintoja. Tarkkaan ottaen, kolme on matkalla takkiin tarttunut: Luotettavan näköinen mies. Hieno mies. Suunnistajan näköinen mies. Ne toisensuuntaiset, ovat onneksi tainneet unohtua.

"Useasti, asiat ovat niin, kuin miltä ne näyttävät" JHa

Omakuvia on aika vähän, ja tämäkin taitaa näyttää humanoidilta

Tuo yläkuvan varjomies on aika pitkälti suunnistajan näköinen mies. Katse käväisee kompassissa, kartta ja emiitti toisessa kädessä; kohti määränpäätä.

Maahisen potku pohkeeseen

Pääsin Lieksaan Märäjälahteen suunnistamaan. Kerran aikaisemmin tänä kesänähän siellä jo olin hiukan haasteellisissa merkeissä. Nyt homma heilui kompassin tahdissa. Toinen virhe tuli, kun läksin kiertämään vaaraa väärään suuntaa. Eihän siinä mitään; saipahan mennä ilman apuja tai häiriöitä: taikametsää ja fittanin aurattua,  "hoidettua" aukkoa. Hyvin eteni, fiiliksellä. Toiseksi viimeisen rastin, lähteen, jälkeen potkaisi maahinen takaapäin pohkeeseen. Todellakin, kuin joku olisi heittänyt pesäpallolla keskelle pohjelihasta. Kaipa siinä kävi niin, että tallasin oksan päälle, mikä löi minua jalkaan. Pari kolme askelta alamäkeen, ja sattui niin vietävästi. Kilometrin verran maaliin. Tuskanhuutojen saattelemana kohti siltarastia, -mikä tuntui olevan vaikea monille-, muttei minulle. Oikeasti ihan helvetin pelottava paikka, minullekin. Ajattelin sen kohdatessa, tulevani kuvaaman sen session jälkeen, mutta kyllä se jäi. Huumoriahan siinä oli. Siitä maaliin oli satojen metrien mittainen loivahko ylämäki. Tuskan hikeä säästääkseni käännyin selkä menosuuntaan, ja sillä mentiin. Tuumasin ohittavalle kovalle suunnistjalle: oletko ennen nähnyt takaperin kulkevaa suunnistajaa? Uutta tuntui olevan...

Tässä kärvistelen, ottaa kaaliin, kun en päässyt tänään moottoriradalle. Enkä taida päästä Kerolankankaallekaan. Mutta näiden kartat hommaan, ja käyn ne itsekseni. Tein töitä veepeessä, ja tokenen. Ai kun minä kaipaan sitä kuvaa siitä skottityylisestä junasillasta, minkä vuolas, kivikoinen joki alittaa...Kaukaa taas palaan joelle kerran...vaan vie ei se mua mukanaan.
Laskeskelin, että tämä erikoinen tapahtuma, oli tämän vuoden 70. suunnistus.